Luku 8: Säätiö

SÄÄTIÖ

Odotan Helsinki-Vantaan lentokentän saapumisaulassa tärkeätä vierasta. Hän toimii niin sanotun Säätiön johtajana. Säätiö on kansainvälinen järjestö, joka taistelee korruptoituneiden mediaoligarkkien hallitsemia valheiden imperiumeja vastaan. Säätiö toimii salaisesti mutta tehokkaasti monessa maassa. Säätiön johtaja on luvannut minulle haastattelun sillä ehdolla, että hänen henkilöllisyyttään ei paljasteta. Menemme haastattelua varten salaiseen paikkaan.

          Aluksi kysyn, mikä Säätiö on. Säätiön puheenjohtaja sulkee silmänsä, painaa kynän silmiensä väliin, keskittyy ja alkaa puhua hitain ja varmoin lausein. Hän valitsee sanansa tarkoin. Maailmassa ei ole voimakkaampaa asetta kuin sanat. ”Säätiö on elin, joka korjaa yhteiskunnassa esiintyvän väärän tiedon ja valheet. Kannustamme totuutta edistävää toimintaa”, puheenjohtaja vastaa. Kysyn, miten se tapahtuu käytännössä. Säätiön johtaja jatkaa:

 

Ainoa menetelmä väärän tiedon korjaamiseen ja oikean tiedon levittämiseen on totuus. Väärä tieto identifioidaan ja analysoidaan. Sitten otetaan suora yhteys henkilöihin, jotka tuottavat väärää tietoa tai toimivat sitä tuottavien alaisuudessa. Eniten väärää tietoa esiintyy lehdistössä. Nykymaailmassa lehdistön omistus on niin keskittynyttä, että lehdistön tuottama informaatio on yksipuolista. Sana informaatio on tässä venytetty, sillä kysymys on disinformaatiosta. Sitä on kaikkialla. Se koskee uskontojen, valtioiden ja poliittisten ideologioiden välisiä asioita. Ne jotka vaikuttavat kaikkein viattomimmilta, tuottavat sitä eniten. Tämä on disinformaatiossa vaarallisinta.

 

Säätiön johtaja pitää pienen tauon ja sanoo: ”Meidän on murrettava mediaoligopoli, jotta Suomeen saataisiin palautettua demokratia.”

 

Fasistinen Viro

 

Tiedustelen Säätiön johtajalta hänen mielipidettään Tallinnan vapauttajien muistomerkin hävittämisestä. Hän vastaa:

 

Tämä järkyttävä tapaus osoittaa, että historiasta ei ole opittu mitään. Olemme samassa tilanteessa kuin ennen toista maailmansotaa 1930-luvulla. Ihmiset ovat yhtä vastaanottavaisia primitiivisille, vihan ideologiaan perustuville uskomuksille. Viron rotu- ja kielipolitiikka on ilman muuta fasistinen. Sitä voi verrata 1920- ja 1930-lukujen Saksaan, kun juutalaisista tehtiin vihollisryhmä muun kansan saamiseksi tietyn politiikan taakse. Virossa on samalla tavoin tehty venäläisistä vihollisryhmä. Kysymys on alkukantaisesta kostonhalusta. Venäläisille halutaan kostaa se, mikä koetaan historialliseksi vääryydeksi. Kyse on kaikkein puhtaimmasta nationalismista: halutaan luoda rodullisesti ja kielellisesti puhdas Viron kansa.

 

Mutta onko Säätiö todella sitä mieltä, että Viroa hallitsee apartheid-politiikka? Miten väitettä voisi perustella?

 

Virossa on institutionalisoitunut apartheid, joka perustuu lakiin, hallinnon toimiin, käytännön toimiin ja henkiseen väkivaltaan. Venäläistä väestönosaa sorretaan kaikilla inhimillisen toiminnan tasoilla tarkoituksena sen tuhoaminen. Venäläisiä ei tuhota samoilla menetelmillä kuin Saksassa 1930-luvulla vaan käytössä olevilla menetelmillä siten, että jonkin ajan kuluttua Virossa ei enää ole venäläisiä. Tarkoitus on estää venäläisten pääsy asemiin, jossa he pystyisivät vaikuttamaan yhteiskunnan kehitykseen. Kaiken vihan ja koston lisäksi kansalaisuus on evätty puolelta venäläisistä, jotta he eivät pystyisi äänestämällä vaikuttamaan demokraattiseen päätöksentekoon. Jos heillä olisi äänioikeus, Virossa olisi tällä hetkellä toisenlainen hallitus.

 

Minua alkaa kylmätä. Mitään tällaista kukaan ei ole uskaltanut sanoa, etenkään Helsingin Sanomat. Lahden toisella puolella hallitsee fasistinen mielivalta ja satoja tuhansia viattomia ihmisiä sorretaan täyttä päätä, mutta Suomi ei tee mitään, Euroopan unionista puhumattakaan.

          Entä mitä mieltä Säätiö on Viron suurimmasta ongelmasta, toisen maailmansodan lopputuloksesta ja voitonpäivästä? Johtaja vastaa:

 

Kaikilla kansoilla ja valtioilla on oikeus juhliinsa ja juhlapäiviinsä. Jokaisella on myös oikeus lausua niistä mielipiteensä, kunhan mielipiteet perustuvat totuuteen. On tuomittava ne, jotka käyttävät juhlapäiväänsä pahuuden lietsomiseen. Voitonpäivässä on selvästi kysymys kuolleiden muistamisesta ja voiton vuoksi kärsineiden kunnioittamisesta. Tänä päivänä toisen maailmansodan tapahtumien muistaminen on tärkeää, koska olemme lähempänä kolmatta maailmansotaa kuin moni ymmärtääkään.

 

Oho! Mitä tämä tarkoittaa? Milloin sota alkaa?

 

Vaara piilee siinä, että nykymaailmassa tiedonvälitys on yhä kontrolloidumpaa. Länsimaissa ei ole vapaata lehdistöä vaan oligopolian vallassa oleva media. Kyse on mielipiteen muokkauksesta ja vaikutusvaltaisten intressiryhmien propagandasta. Tiedemaailman älyllinen rappio vaikeuttaa ongelmaa. Euroopassa ei enää ole riippumattomia tutkijoita, kun kaikki joutuvat sovittamaan sanansa lyhytaikaisen rahoituksen alistamina. Yhdysvaltain uuskonservatiivit ovat valmiit sotimaan imperiuminsa eteen missä vain. He ovat valmiit ydinsotaan Venäjää vastaan. Naton laajentuminen on kannanotto siihen, että sotaa halutaan enemmän kuin rauhaa. Venäjästä ja presidentti Vladimir Putinista länsimaailmaan levitetty täydellisen valheellinen kuva on osoitus siitä, mihin propagandakoneisto pystyy. Moni kannatti Viron ehdotusta siitä, että Internet-hyökkäykset olivat riittävä syy Naton viidennen artiklan mukaisiin toimenpiteisiin eli ydinsotaan Venäjää vastaan.

 

Suomen suurin ongelma

 

Palaan Säätiön lempiaiheeseen, lehdistöön. Kysyn, mitä mieltä Säätiö on Venäjän ja Euroopan unionin huonoista suhteista. Johtaja vastaa:

 

Kaikki lehdistön esittämät Venäjää koskevat väitteet EU–Venäjä-kiistassa ovat virheellisiä ja totuuden vastaisia. Lehdistö on aktiivinen propagandajoukko, joka haluaa luoda tietyn mielikuvan provosoimalla huonot välit Euroopan unionin ja Venäjän välille ja saada poliitikot uskomaan, että välit olisivat oikeasti huonot. Lehdistön luoma vihamielisyys on itseään toteuttavaa ja erittäin vaarallista. Jos nämä tahot ovat rauhan aikana saaneet tällaisen hysterian aikaan, ne saavat muutamassa viikossa todellisesta ongelmasta sodan aikaiseksi.

 

Tästä onkin hyvä siirtyä Suomen suurimpaan ongelmaan: Erkon sotaan. Kysyn, mitä mieltä Säätiö on Helsingin Sanomien ja Aatos Erkon vallasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Vastaus on selvä:

 

Kysymyksessä on Suomen kiistaton poliittinen johtaja, jota ei ole vaaleilla valittu. Ylipäätään on väärin puhua, että lehdistö olisi neljäs valtiomahti. Lehdistö on valtiomahtina ylivoimainen ykkönen, koska omistus on keskittynyttä. Lehdistö on monopolisoinut vallan ja ajattelun. Länsimaissa on tällä hetkellä voimassa lehdistön oligopoli. Se on totalitaarista valtaa. Se on hyvin vaarallinen koko maailmalle. Helsingin Sanomat on monopoliasemassa ja de facto Suomen hallitsija, joka pitäisi kilpailulainsäädännön avulla hajottaa itsenäisiin yhtiöihin.

 

Säätiön mielestä HS olisi hajotettava kappaleiksi laillista tietä, oikeusvaltion keinoin. Se kuulostaa hyvältä. Mutta Erkolla on aseet joka päivä käsissään yleisen mielipiteen kääntämiseksi vihollisiaan vastaan, eikä hän tietenkään jätä yhtäkään tilaisuutta käyttämättä. Erkko voi uhkaamalla ja rienaamalla saada viranomaiset tekemään sellaisia päätöksiä kuin hän itse haluaa.

          Säätiön johtaja nyökkää mielipiteilleni hyväksyvästi ja ilmoittaa sen jälkeen lähtevänsä seuraavaan tapaamiseen. Haastattelu on päättynyt. Johtaja kuitenkin lupaa palata asiaan ja antaa minulle tarkemman selvityksen Viron apartheid-politiikasta. Sitä varten Säätiöllä on omat asiantuntijansa ja analyytikkonsa, jotka ottavat minuun pian yhteyttä.

 

Nürnbergin lait

 

Ei ehdi kulua kuin pari päivää, kun minulle soitetaan ja pyydetään saapumaan erääseen paikkaan. Tapaan kaksi ihmistä, naisen ja miehen. He ovat Säätiön analyytikkoja. He tietävät Viron apartheidista kaiken ja ovat kuulleet, että minäkin haluan tietää. He haluavat jakaa tietonsa.

          Viron apartheid on perustaltaan samanlainen kuin Etelä-Afrikankin alkuperäinen apartheid eli ”eriyttäminen”, minulle kerrotaan. Taustalla on rotuoppi. Herrakansa ylläpitää näkemystä jumalallisesta oikeudestaan asuinpaikkaansa, niin Virossa nyt kuin Etelä-Afrikassakin aikanaan. Rotuerottelun tarkoituksena on säilyttää herrakansan etuoikeutettu sosiaalinen ja taloudellinen asema ja varmistaa esimerkiksi halvan työvoiman saatavuus. Tietenkin yhtenä tavoitteena on myös puhdas kiusanteko ja alistaminen. Virossa tämä tarkoittaa sitä, että puolimiljoonainen Virossa syntynyt tai siellä vuosikymmeniä asunut venäläinen väestö leimataan laittomiksi maahanmuuttajiksi.

          Viron apartheidilla on erityispiirteensä, Säätiön ekspertit selittävät. Lähtökohtana on sopimuspetos. Venäläiset eivät saaneetkaan valita kansalaisuuttaan Viron ja Venäjän solmiman sopimuksen mukaisesti. Viron mukaan venäläiset eivät ole ihmisiä, sillä Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien julistus koskee vain ”kansalaisia”. Viro on riistänyt venäläisiltä ihmisyyden. Viro on säätänyt tukun ”Nürnbergin lakeja” venäläisten sortamiseksi, toinen asiantuntijoista jatkaa. Jo perustuslain johdannossa sanotaan, että Viron olemassaolon tarkoitus on viron kielen ja virolaisuuden ikiaikainen säilyttäminen. Käytännössä se tarkoittaa venäläisyyden ja venäjän kielen hävittämistä. Virossa Nürnbergin lait sanelevat käytännön apartheidin siitä, mitä kansalaiset ja ”muukalaiset” saavat ja eivät saa tehdä. Tärkein tavoite on kieltää venäläisiltä kaikki poliittiset oikeudet Virossa ja vaatia heitä kieltämään oma venäläisyytensä. Heiltä yritetään viedä jopa televisio.

 

Taannehtiva kosto

 

Myytti ”neuvostomiehityksestä” on olennainen osa apartheid-politiikkaa. Sen tärkein tavoite on leimata kaikki venäläiset ”miehittäjiksi”. Vaikka virolaiset itse liittivät itsensä Neuvostoliittoon, virallinen historiankirjoitus syyttää siitä venäläisiä. Tämä toimii perusteena takautuville rangaistustoimille, jotka kohdistuvat venäläisiin lapsia myöten. Sanat ”assimilaatio” ja ”integraatio” ovat sortotoimien peitteitä. Todellisuudessa venäläisistä halutaan vain päästä eroon keinolla millä hyvänsä. Heiltä viedään jopa oikeus uskontoon.

          Niin sanottu kansalaisuusvirasto on olennaisin osa institutionalisoitua rasismia Virossa. Sen pitkäaikainen johtaja Andres Kollist on tunnustanut todelliseksi tehtäväkseen venäläisten kiusaamisen maastamuuton edistämiseksi. Virasto perkaa venäläisiä erilaisiin ryhmiin muun muassa sukulaisuussuhteiden perusteella. Sotilaseläkeläisten sukulaiset ovat heikossa asemassa, ja heidän oleskelulupiinsa tehdään erityinen merkintä. Tarkoituksena on painostaa ihmiset muuttamaan maasta. Lennart Meri tunnusti avoimesti tavoitteekseen saada venäläiset häipymään.         Käytännön sortotoimia toteuttaa Viron pahamaineinen ”kielipoliisi”. Sen tarkoituksena on häiritä niitä venäläisiä, joilla vielä on työpaikka. Nürnbergin lakien mukaan kaikkien virkamiesten on osattava viroa. Tämä antaa kielipoliisille valtuuden häiritä ja uhkailla kaikkia venäläisiä, heidän työnantajiaan ja perheitään. Kielipoliisin pääasiallisena toimintatapana ovat puhelinhäirintä ja ratsiat. Vuosittain kielipoliisi tekee tuhansia tarkastuksia ilmiantojen perusteella. Amnesty International on julkaissut kielipoliisin sortotoimista raportin, jossa kerrotaan venäläisen virkamiehen Ivanin kokemuksista:

 

Vastasin puhelimeeni viroksi, mutta soittaja alkoi puhua venäjää, joten vaihdoin itsekin venäjään. Se oli vaistomaista, en ajatellut asiaa tarkemmin. Seuraavana päivänä kielipoliisi tuli työpaikalleni ja väitti, että heidän tietojensa mukaan minä en vastaa puhelimeeni viroksi. He halusivat tarkistaa, että minulla on kaikki virka-asemani edellyttämät kielitodistukset. Onneksi oli. He kuulustelivat minua pitkään viroksi työhöni liittyvistä asioista. He käyttivät erittäin teknistä ja vaikeata kieltä. Vironi on aika hyvä, mutta olin hermostunut ja tein muutamia virheitä. Olin tosi peloissani siitä, että he tekisivät minusta ilmiannon ja menettäisin työpaikkani. En tiedä miten perheeni tulisi toimeen, jos menettäisin työpaikkani. Lopuksi he sanoivat, että kielitaitoni on riittävän hyvä työpaikkaani.

 

Tunnetuin sortotoimi tunnetaan ”kansallisuuskokeen” nimellä, Säätiön miesanalyytikko jatkaa. Virossa syntyneiden ja jopa siellä ikänsä asuneiden vanhusten on osallistuttava siihen. Tilaisuus on suunniteltu tarkoituksella nöyryyttäväksi ja loukkaavaksi. Venäläiset pakotetaan valehtelemaan ja väittämään, että venäläiset ovat aiheuttaneet virolaisille kaikkea pahaa ”miehittämällä” maan. Venäläisten on tunnustettava Viron laajenemishalu näyttämällä kartalta Tarton rauhan rajat. Vanhustenkin on laulettava ääneen Viron kansallislaulu pilkallisen lautakunnan edessä. Moni reputtaa kokeen – ja lautakunta toivottaa tervetulleeksi uudelleen.

          Virossa venäläisiin kohdistuva vaino, pogromi, ilmenee useimmiten suurina irtisanomisaaltoina. Vuosia kiusatut irtisanotaan joukoittain työpaikoistaan, jos he eivät ole alistuneet kansalaisuuskokeisiin ja kieltäneet venäläisyyttään. Parasta olisi unohtaa venäjän kieli kokonaan. Julkinen sektori kuten koulut, oikeuslaitos, vankilat, poliisi ja muut puhdistavat säännönmukaisesti itseään venäläisistä: sadat ihmiset joutuvat katuojaan.

 

Postmoderni keskitysleiri

 

Viro ei olisi Viro, ellei se laittaisi sorrettuja ja solvattuja keskitysleiriin. Sinne heitetään määräämättömäksi ajaksi vastahakoisimmat ”muukalaiset” eli ne, jotka eivät alistu. Kysymyksessä on kidutus, jonka tarkoituksena on painostaa uhri perheineen häipymään maasta. Asia tuli maailman tietoisuuteen kesällä 1996, kun toistakymmentä venäläistä haki poliittista turvapaikkaa Riian Ruotsin-lähetystöstä. Oman kertomansa mukaan he olivat paenneet Harkun keskitysleiristä. Vuosien piinan jälkeen suurin osa vangeista on niin apaattisia ja masentuneita, että he eivät enää pysty täyttämään nöyryyttäviä hakemuskaavakkeita.

          Viro ei myöskään olisi Viro, ellei keskitysleiri toimisi ”kansalaisuusviraston” alaisuudessa. Kidutuksen uhrit ovat useimmiten sotilaseläkeläisiä ja heidän perheitään, joiden hajottaminen on olennainen osa painostustoimia. Viro rikkookin räikeästi vuonna 1994 allekirjoittamaansa sopimusta sotilaseläkeläisten kohtelusta. Euroopan neuvosto on antanut Virolle huomautuksen siitä, että se pitää karkotettavia vankilamaisissa oloissa.

          Virossa yli 20 vuotta asunut Nikolai Mikolenko on esimerkki viisikymppisestä keskitysleirivangista, joka ei alistunut kidutukseen. Mikolenko vietti Harkun piikkilangan sisällä vuosia sen takia, ettei suostunut muuttamaan Venäjälle. Myös vaimo ja kaksi lasta asuvat Virossa. Viron ”kansalaisuusvirasto” uhkasi tappaa Mikolenkon, mikäli tämä yrittäisi paeta leiriltä. Mikolenko kitui lukitussa sellissä, ja hän masentui ja sairastui, mutta lääkäriin hänet vietiin varmuuden vuoksi käsiraudoissa. Mikolenkon varsinainen rikos oli se, että hän rakasti kotimaataan Viroa eikä halunnut muuttaa sieltä pois. Mutta kun kidutus ei tehonnut Mikolenkoon, myös Nadja-vaimo lähetettiin leiriin. Ensin heidät pakotettiin eroamaan – vaimolle luvattiin kansalaisuus, jos hän eroaisi miehestään. Sitten molemmat toimitettiin piikkilangan sisälle perhesuhteiden puuttumisen perusteella.

          Myös Nina ja Vladimir Dorosenko yritettiin heittää ulos maasta keskitysleirin kautta. Molemmat olivat viisikymppisiä. Nina oli syntynyt Virossa ja Vladimir asunut siellä kaksivuotiaasta. Myös pariskunnan kolme lasta ja miehen vanhemmat asuivat Virossa. Vladimirin ”rikos” oli se, että hän oli työskennellyt Paldiskin tukikohdassa rakennusmiehenä. Nina oli ollut siellä siivoojana. Viron ”kansalaisuusviraston” mielestä molemmat olivat valtion turvallisuudelle vaarallisia ”sotilaseläkeläisiä” eli ”miehittäjiä”. Viro halusi karkotuksen sijaan tappaa Vladimirin yli 80-vuotiaan Grigori-isän, joka sotainvalidina ei pärjännyt ilman poikansa apua. Kun poika vaimoineen heitettiin keskitysleiriin, Grigori-papalla ei ollut enää toivoa.

          Viro ei olisi Viro, ellei se selittäisi keskitysleirinsä olemassaoloa etnisellä puhdistuksella, vieläpä amerikkalaisten vaatimalla. Jenkit tukivat sotilaseläkeläisten maastamuuttoa, minkä Viro tulkitsi etnisen puhdistuksen vaatimukseksi. Vastahakoisimmat se päätti heittää keskitysleiriin. Mutta virolaisten suureksi harmiksi kidutus ei tehonnutkaan neuvostoupseereihin. He pysyvät yhtä järkähtämättöminä ja taipumattomina kuin Leningradin piirityksen uhrit; venäläiset upseerit eivät taivu fasistien vaatimuksiin. Lennart Meri oli syystä pahantuulinen.

          Tallinnan Pronssisoturin kaatamisen jälkimainingeissa tapahtui ihme. Nikolai Mikolenko vapautettiin Harkun keskitysleiristä neljän vuoden istumisen jälkeen. Syytä vapauttamiselle ei kerrottu, mutta toisaalta pitkälle keskitysleirituomiollekaan ei ollut syytä tiedossa. Joka tapauksessa Viro teki maailmaennätyksen syyttömän ihmisen kiinnipitämisessä. Mutta Viro ei olisi Viro, ellei se haluaisi kostaa Mikolenkolle siitä, että se joutui nöyrtymään sinnikkään neuvostosoturin edessä. Viron ”kansalaisuusvirasto” lähetti Mikolenkolle 300 000 kruunun laskun neljän vuoden täyshoidosta Harkun luksushotellissa. Kun summa laitetaan ulosottoon, kenties Mikolenko viimeinkin haluaa muuttaa pois Euroopan unionista.

 

Pöytälaatikkokirkko

 

Eikä tässä vielä kaikki. Eräs julmin venäläiseen vähemmistöön Virossa kohdistunut pogromi oli venäläisen ortodoksikirkon hävittäminen ja sen omaisuuden ryöstäminen. Yhdessä yössä 200 000 venäläistä jäi ilman kirkkoa ja uskontoa. Tämä oli ymmärrettävää Euroopan ateistisimmassa maassa – vain 16 prosenttia virolaisista uskoo Jumalaan. Apartheid ja kristinusko ovat ristiriidassa: vastustaahan Moskovan patriarkaatti ihmisen luokittelua kansalaisiin, ei-kansalaisiin, herrakansaan ja muukalaisiin. Siksi Viron ortodoksikirkko piti repäistä irti kristinuskosta. Menipä Viron sisäasiainministeriön uskontofyyreri Mari-Anne Heljas niin pitkälle, että toivoi Venäjän ortodoksisen kirkon pikaista ja lopullista häviämistä maan päältä. Kirkkojen maailmanneuvosto piti tapahtunutta ihmisoikeusrikkomuksena, sillä venäläisiltä riistettiin ihmisyyden ohella myös oikeus uskontoon. Tämä onkin maailmankuulun ateistin Lennart Meren kuningasajatus: kun venäläisiltä viedään uskonto, he eivät enää olisi venäläisiä.

          Kerta ei ollut ensimmäinen, kun uskonto kiellettiin Virossa. Kun natsien miehittämä Viro liitettiin natsi-imperiumiin syksyllä 1941, pahamaineisen Ostlandin eli Baltian ja Valko-Venäjän valtakunnankomissaari Hinrich Lohse repäisi Viron kirkon irti Moskovasta omaksi natsikirkokseen. Sodan jälkeen muutama pappi vei kirkkonsa minnekäs muualle kuin Saksaan ja sieltä virolaisten natsipakolaisten paratiisiin Tukholmaan. Sieltä se haluttiin ”palauttaa” Viroon 1992, kun ääriainekset rekisteröivät salaa oman pöytälaatikkokirkkonsa ja saivat parlamentin ”palauttamaan” sille venäläisten seurakuntien kaiken omaisuuden kirkkoineen päivineen. Kukaan ei viitsinyt kysyä asiaa Viron ortodoksisen kirkon arkkipiispalta Korneliukselta ja hänen 200 000 kristityltään, jotka yllättäen jäivät vaille kirkkoa ja kirkko vaille omaisuutta. Kornelius yritti käydä rekisteröimässä oman tuhatvuotisen kirkkonsa, mutta sai tylyn vastauksen: kirkko oli jo rekisteröity! Samalla hän sai tietää, että hänen kirkkonsa omaisuus oli siirretty uudelle pöytälaatikkokirkolle. Olo oli kuin juutalaisella: Nürnbergin lait tulivat voimaan ja kaikki omaisuus vietiin.

          Viron poliisi ei voinut puuttua asiaan, sillä kirkon ryöstö tapahtui poliisin suojeluksessa. Suomen arkkipiispa Johannes muistelee, miten Lennart Meren ansiosta ”saimme mahdollisuuden neuvotella kirkollisesta tilanteesta sisäministeriön suojissa”. Siellä kuulemma käytiin ”sovintoneuvotteluja Viron sisäministeriön tiloissa sisäministerin läsnä ollessa”. Seuraavaksi maailmankuulu ateisti Lennart Meri vaati Konstantinopolilta siunausta uskonpuhdistukselleen Viron kansan nimissä. Se meni läpi, sillä Meri sai sekoitettua Bartolomeuksen pään miehityshöpinöillään. Virossa pöytälaatikkokirkko alkoi haalia sieluja kiristämällä: sisäministeriön kirkkopoliisi Heljas kiersi seurakunnissa ostamassa sieluja äskettäin varastetun omaisuuden palautusta vastaan. Mutta tyrmistys oli sitäkin suurempi, kun maanittelusta huolimatta suurin osa seurakunnista vastusti apartheidia ja äänesti Moskovaa.

          Lennart Meren suuresta uskonpuhdistuksesta ei jäänyt muuta jäljelle kuin lihava riita, kirkkorauhan lopullinen katoaminen ja tietenkin kaikenkattava jumalattomuus. Takapiruina hääri kopla suomalaisia pappeja, jotka tapansa mukaan uskoivat itsekin hyötyvänsä kirkon ryöstöstä. Johtava huligaani, arkkipiispa Johannes peräti nimitti itsensä Viron metropoliitaksi, vaikka ei osannut viroa eikä varsinkaan venäjää. Mutta koska Johannesta ei liiemmälti Virossa näkynyt, hänen tilalleen piti nimittää henkilö, joka tietäisi Virosta vieläkin vähemmän, parhaassa tapauksessa ei mitään. Johanneksen siunauksella pöytälaatikkokirkko löysikin afrikkalaissyntyisen pöytälaatikkopiispan, jonka erityisansioihin lukeutuu paitsi viron, myös englannin kielen taidottomuus.

          Viro palkitsi kirkon ryöstäjän ruhtinaallisesti prenikalla. Lennart Meri ripusti Johanneksen rintaan Marjamaan ristin – killuttimen, joka myönnettiin samalla kertaa myös kuuluisalle suomalaiselle Adolf Hitlerin ihailijalle Risto Teinoselle, joka vuosittain järjestää fyyrerin syntymäpäiviä Tartossa.

          Viro ei olisi Viro, elleivät pöytälaatikkokirkon perustaneet bandiitit olisi syyttäneet Viron ortodoksikirkkoa, sen piispaa ja kaikkia seurakuntalaisia ”miehittäjiksi”. Tämä oli kirkon hävittämisen ja sen omaisuuden ryöstämisen varsinainen peruste, kuten kaikessa muussakin Viron apartheid-politiikassa. Venäläiset olivat miehittäneet sielunsa evankeliumilla, mikä virolaisten mielestä oli rikos ihmiskuntaa vastaan.

          Tosiasiassa Viron kirkon olisi pitänyt palata Moskovan yhteyteen, josta se oli joutunut eroamaan vallankumouksen 1917 tuloksena. Virolaiset hajottivat Neuvostoliiton ja onnistuivat heti perään hajottamaan koko kristikunnan apunaan kolme suomalaista proselyyttiä, joista kaksi oli toiminut luterilaisina pappeina ennen ortodoksipiispaksi tuloa. Ensimmäisen kerran tuhanteen vuoteen Moskovan patriarkka Aleksi II katkaisi välinsä Konstantinopoliin. Kirkon termein se merkitsi maailmansotaa ja vastasi täysin Lennart Meren lempilausetta: ”Kolmas maailmansota on alkanut!”

 

Elämä on yhtä piinaa

 

Venäläisen ihmisen piina ja vaino on räikeimmillään virolaisessa mediassa. Siellä venäläisiä lyödään kuin vierasta sikaa. Myös juutalaiset saavat osansa, sillä ainoana Euroopassa Viron mediassa julkaistaan jatkuvasti antisemitistisiä hyökkäyksiä. Se ei ole yllätys maassa, jonka valtiolliseen ideologiaan kuuluu natsi-Saksan ihannointi ja maineenpalautus. Venäläiset Viron media leimaa juopoiksi ja rikollisiksi ”miehittäjiksi”. Venäläisten ainoa hupi on viinan juonti ja joutavien höpiseminen, Viron media väittää.

          Virossa toimii kova mediasensuuri, sillä kaikki venäläiset mediat yritetään kieltää. Erityisesti tämä koskee venäläisiä televisiokanavia. Niiden suurin rikos on ymmärtävä suhtautuminen venäläisiin. Siksi Viro yrittää sinnikkäästi katkaista kaikki venäläisten yhteydet ulkomaailmaan ja estää televisiota näkymästä. Mutta nykyaikana se on vaikeaa, sillä venäläiset vetävät omia kaapeleitaan ja pystyttävät lautasantennejaan.

          Yleensäkään Virossa venäläisillä ei ole poliittisia oikeuksia, Säätiön mies sanoo. Heidät on suljettu kokonaan demokraattisen järjestelmän ulkopuolelle omiin reservaatteihinsa. Heillä ei ole oikeutta äänestää. Viron suojelupoliisi vainoaa venäläisten kansalaistoimintaa ja pitää jo kolmen ihmisen katukokousta vastarinnan soluna. Kouluissa lapsia nöyryytetään päivittäin. Heille kerrotaan, että he ovat virolaiseen yhteiskuntaan kelpaamattomia ”miehittäjiä”. Venäjänkielinen opetus yritetään kieltää kokonaan lastentarhasta lukioon.

          Uskonnon ohella venäläisiltä kielletään myös historia. Heillä ei myöskään saa olla omia mielipiteitä. Virossa ei tietenkään ole minkäänlaista venäjänkielistä korkeakouluopetusta. Virossa toimii ”oppikirjakomitea”, joka usein yhden ihmisen mielivaltaisilla päätöksillä tukee rasistista ja sortavaa miehitysmyyttiä.

          Viro ei olisi apartheid-valtio, ellei syrjintää ilmenisi kaikilla elämänalueilla. Asuntojen yksityistäminenkin suunniteltiin siten, että vain ”kansalaiset” saisivat työvuosillaan asunnon. Venäläisille asuntoa ei siis herunut – heidät työnnettiin kadulle. Aika usein venäläiset perheet hankkivat asuntonsa vaimon nimiin, sillä entisinä neuvostoupseereina miehet olivat ainaisen mielivaltaisen sorron kohteita. Sorretut ja solvatut olivat hyviä kohteita kiinteistövälittäjien hyökkäyksille. Venäläisiä uhkailtiin omissa kodeissaan kansalaisuuden saannin vaikeutumisella, mikäli nämä eivät myisi asuntojaan pilkkahintaan – ikään kuin kansalaisuuden saaminen olisi muutenkaan helppoa.

          Virossa on siis kaksi apartheid-politiikkaa: virallinen ja epävirallinen. Jos valtio ei sorra tarpeeksi, niin lähimmäinen kyllä huolehtii loppusilauksesta. Venäläiset ovat siis paitsi hillittömän valtiollisen sorron myös ruohonjuuritason riiston kohteita. Tuskin tarvitsee mainita, että kansalaisuudettomalle venäläiselle riittää pienikin palkka, yleensä murto-osa herrakansalaisen palkasta. Heistä on tullut orjia.

 

Suomi hyysää apartheidia

 

Säätiön analyytikot parantavat asentoaan ja esittävät kiinnostavan tiedon: Viro on Suomen apartheid-protektoraatti. Suomi laillisti Viron apartheidin ja kätilöi miehitysmyytin hattutempulla eli väittämällä, ettei Suomi koskaan tunnustanut Viron ”miehitystä”. Näin Suomi hyväksyi tulkinnan siitä, että Neuvosto-Eestiä ei koskaan ollut olemassakaan, oli vain laiton miehitys. Aktivistit onnistuivat syöttämään asian Mauno Koivistolle. Näin suomalaiset laskivat perustan venäläisten sorrolle Virossa. Paavo Väyrynen kuulemma kiistää, että Suomen ja Viron diplomaattisuhteiden palauttamisella olisi mitään tekemistä miehitysmyytin tunnustamisen kanssa.

          Suomen kokoon kutsuma ETYJ velvoitti 1975 vähemmistöjen oikeuksien kunnioittamiseen. Suomi kuitenkin rikkoi itse tätä periaatetta hyväksyessään Viron apartheidin. Olisi pitänyt varmistaa, etteivät suomalaiset huligaanit sekaannu vähemmistön kirkon tuhoamiseen naapurimaassa. Suomi ei nähnyt mitään kummallista edes siinä, että aluksi puolella miljoonalla venäläisellä ei ollut oleskelulupaa. Viro oli jo tehnyt heistä lainsuojattomia, mutta suomalaiset katsoivat asiakseen rajoittaa vielä heidän uskonnon vapauttaankin.

          Tarja Halonen on Viron apartheidin kummitäti, Säätiön nainen sanoo. Yhdessä Jouni J. Särkijärven kanssa Halonen lobbasi Viron Euroopan neuvostoon huolimatta siitä, että vähemmistöasiat olivat rempallaan ja sorto täydessä vauhdissa. Halonen suhtautui Viroon kuin paavi Hitleriin. Paavo Lipponen ja Jörn Donner lobbasivat Viron Euroopan unioniin vähemmistön sorrosta huolimatta. Donner jopa muutti kriittiseksi väitetyn suosituslausuntonsa sanamuotoa lievemmäksi.

          Suomalaisten suurin voitto Viron apartheid-politiikan rakentamisessa oli suomalaisen pappitroikan toimeenpanema uskonnollinen pogromi: Viron kirkon hävittäminen ja uskonnonvapauden rajoittaminen. Konstantinopolin alaisen pöytälaatikkokirkon virallistaminen oli suomalaisjohtoinen poliittinen vainotoimi. Arkkipiispa Johannes toimi savuverhona rikolliselle operaatiolle, josta hän itse käytti peitenimiä ”itsehallinnon palauttaminen” tai ”kirkon uusi itsenäistyminen”.

          Nokia ja Ericsson loivat Virosta halvan työvoimaan maan. Ne kokosivat omaa ”Schindlerin listaansa” venäläisistä, joita alettiin käyttää hyväksi nälkäpalkalla. Kansalaisuudeton ja sorrettu tyytyi korkeintaan puoleen siitä, mitä herrakansan edustaja vaatii ja on sitä paitsi uskomattoman nöyrä. Hän ei vaadi mitään, tietenkään, koska hänet voidaan koska tahansa liiskata kuin torakka kaikilla Viron apartheid-politiikan virallisilla ja epävirallisilla konsteilla.

          Suomen mediassa ei puhuta Viron apartheidista mitään. Jos joku yrittää nostaa aiheen esille, siitä seuraa heti vaikeuksia, painostusta tai suoranainen vaino. Viron ja Suomen media ja viranomaiset leimaavat virallisen apartheid-myönteisen linjan vastustajan automaattisesti Venäjän agentiksi. Yleisradio ja Helsingin Sanomat ovat luoneet maahan sensuurin, jossa Viron apartheid-politiikan olemassaolo kielletään. Suomalaisilla Tallinnan-kirjeenvaihtajilla on harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta läheiset suhteet Viron apartheid-hallinnon avainhenkilöihin, valitettavan usein avo- tai avioliiton kautta.

          Suomalaiset sosiologit eivät ole koskaan kuulleetkaan Viron apartheidista, vaikka juuri heidän pitäisi sitä tutkia. Suomessa on täysin mahdotonta saada apurahaa Viron apartheidin tutkimukseen, varsinkin jos hakemuksessa esiintyy sana ”apartheid”. Puhumattakaan siitä, että joku tutkisi suomalaisten osuutta apartheidin laillistajana Virossa. Suomessa kyllä rahoitetaan kaikenmaailman kansalaisyhteiskuntaprojekteja, mutta niissä yleensä unohdetaan venäläisten olemassaolo Virossa, Säätiön nainen selittää. Kuin pisteenä iin päälle miehitysmyyttiä tukemaan saatiin suomalainen Nato-friikki ja Helsingin Sanomien tukema russofobi Max Jakobson, joka johti Viron ”totuuskomission” historiahanketta 1998–2006. Tarkoitus oli vahvistaa suomalaisella tuella näkemystä siitä, että kaikki venäläiset ovat laittomasti maassa oleskelevia miehittäjiä.

          Viro on jäänyt Suomen apartheid-protektoraatiksi, jossa rotusortoa harrastetaan Suomen suojeluksessa, Säätiön nainen sanoo ja tiivistää: Lennart Meri on kuin eversti Kurtz Joseph Conradin Pimeyden sydän -romaanista. Hän rakentaa mielisairaan yhteisön syvimpään Afrikkaan. Fennougrit palvovat Lennart Merta seitajumalanaan. Säätiön analyytikot tiivistävät: Viron apartheid-politiikka venäläisiä vastaan on maailman suurin institutionalisoitu kosto. Venäläiset muka ”integroidaan”, mutta oikeasti heille vain kostetaan. Venäläiset halutaan tuhota henkisesti. Sitä varten Viron valtio on olemassa – sehän sanotaan jo perustuslain johdannossa.